Showing posts with label matkailu. Show all posts
Showing posts with label matkailu. Show all posts

Monday, July 8, 2013

Miss Mo'n Lohja: Alitalon omenaviinitila




Sunnuntaista syntymäpäivääni helli aurinko ja ihana heinäkuun helle. Perheenjäseniä suunnisti Lohjalle ja tarjoiltuani ensin kahvit, foccacciat, juustokakut ja mojitot suuntasimme Lohjansaareen Alitalon omenaviinitilalle. 


Osa porukasta uskaltautui kyytiini ilmastoimattomaan vanhaan autoon, ja ikkunat auki pyyhälsimme tuskaisessa hiessä, nostalgisissa tunnelmissa. Autossa muisteltiin lapsuuden yhtä kuumia autoreissuja. Milloin ollaan perillä? kaikui silloin takapenkiltä. Nyt veli muisteli kuumia automatkoja häihin, jolloin ikkunoita ei voitu avata, kun silloin olisi äidin kampaus mennyt tuulen tuiverruksessa sekaisin. Hääpaikalle saavuttiin hikiläikät kainaloissa. Mutta juuri nämä hetket jäävät mieleen ja vuosien jälkeen huvittavat.

Viinitilalle oli helppo ajaa, Lohjan keskustasta sinne ajaa n.20 minuutissa. Suoraa tietä ajetaan Hankoon päin kunnes kyltti ohjaa kääntymään oikealle Lohjansaareen. Tässä kohtaa onkin jo kyltti, joka opastaa viinitilalle. Suoraa (tai oikeastaan kiemurtelevaa) tietä ajetaan jälleen, kunnes viinitilan kyltti ohjeistaa oikealle.
Loppumatkaksi tie muuttui kapeakasi hiekkatieksi. Hiekkapöly jätti pilvet jälkeensä ja kyltti uimarannalle houkutteli pulahtamaan viileään veteen, sinisenä siintävään Lohjanjärveen. 



 




Alitalon viinitilalla on tuhansia omenapuita, joista valmistetaan mm. viiniä ja siideriä. 

Kummipoika pääsi tutustumaan tilan eläimiin: oli kaneja, hevosia, villisikoja, vuohia ja lampaita. Aurinko porotti ja teki janoiseksi. Valitsimme maisteltaviksi tilan viinejä. Neljän 4cl:n setti maksoi 6 euroa. Maistelujen jälkeen suuntasimme vielä ostoksille viinimyymälään, joka oli rakennettu idylliseen aittaan. Pulloja tarttui mukaan muutama. 




Kaukaisuuteen levittäytyivät tuhannet omenapuut. Tänne täytyy tulla uudestaan, ehkä ensi kerralla omenapuiden kukinnan aikaan!

Illalla piti vielä maistaa Alitalon kuivaa siideriä ja hyvinhän se kuuman päivän päätteeksi raikasti! Arvosanaksi voisin antaa 4/5. Irlantilainen Magners/ Bulmers on tunnetusti suosikkini, eikä sitä voittanutta ole, mutta kyllä tämä uusi tuttavuus hyvänä kakkosena
tulee. Tykästyin!



Lisätietoja: www.ciderberg.fi

Friday, May 17, 2013

Miss Mo'n Matkanurkka: Alppiloma lähenee!


Italialainen viini perjantai-iltana pitkän työviikon jälkeen maistuu unelmilta ja tulevalta lomalta.
Reilu kahden kuukauden kuluttua koittaa loma. Ja matka Alpeille!
Omatoimireissussa on paljon suunniteltavaa, mutta siitähän minä nautin (paitsi silloin toisinaan, kun illat venyvät ja venyvät ja silmät kuivuvat jatkuvasta nettisurffailusta).

Nyt on kuitenkin kasassa lennot, autonvuokraus (AVIS) ja majapaikat kaikkialla muualla paitsi Itävallassa. Lufthansa lennättää meidät ensin Müncheniin, josta otamme samantien auton ja ajamme Berchtesgadeniin. Siellä on nähtävyyksinä mm. Hitlerin Kotkanpesä. Neljän yön jälkeen matka jatkuu Pohjois-Italiaan Gardajärvelle. Jälleen neljän yön jälkeen suunnataan Itävaltaan ja sieltä takaisin Müncheniin, jossa vietetään vielä viimeiset päivät kaupunkilomaa patikoinnin ja retkeilyn vastapainoksi (niin, ja eiköhän sitä viiniä/olutta tule siemailtua koko reissun aikana, että jaksaa patikoida).
Matkalla ollaan kaksi viikkoa. Emme halunnut liian tiheää maisemanvaihdosta (koettu ja stressattu), joten tällä kertaa pysyttelemme jokaisessa kohteessa 3-4 yötä.


1. Berchtesgaden ja Kotkanpesä

Kuva
Kuva

Kuva

2. Gardajärvi - Italia

1. Kuva 2. Kuva
Kuva

3. Itävalta

Kuva

 4. München



Lennot Müncheniin hankittiin Top10matkatarjoukset.fi kautta ja ne maksoivat 130 €/hlö. Lennot tarjosi Ebookers. Top10matkatarjoukset -sivuston kautta lennot tulivat 20 € /hlö halvemmaksi kuin jos olisi ottanut ne suoraan Ebookersilta.

Berchtesgadenin majapaikka löytyi pitkän netissä surffailun tuloksena lopulta täältä. Kyseisellä sivustolla on paljon majataloja ja erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joita ei hotellisivustoilta löydy. Majapaikkoja etsittiin myös googlemapsin avulla.
 Münchenin ja Gardajärven hotellit varattiin Hotels.com kautta. Ostohyvityksen kautta Hotels.comiin siirryttäessä ostohyvitystä kertyi 33 €.
Aikaisemmalla USA:n reissulla Ostohyvityksen kautta tuli hyvitystä hotelleista 70 €. Tämä on siis rahaa suoraan omalle tilille, ja minähän tykkään, kun jossain säästää!

 Nyt kannattaakin liittyä Ostohyvitykseen. Uusien käyttäjien kesken arvotaan kahden hengen unelmaloma Thaimaan Kata Beachille. Osallistumisaikaa 31.5.2013 asti! Ostohyvitys-palveluun rekisteröityminen on täysin ilmaista eikä velvoita mihinkään. Klikkaa itsesi mukaan:

Voita unelmaloma Thaimaassa ja ota bonusta verkko-ostoksista

*
Itävallan majapaikka siis vielä puuttuu. Missä siellä kannattaisi yöpyä ja käydä?
Jos olet matkannut Alpeilla ja haluat jakaa vinkkejä niin pistähän tulemaan niitä kommentoimalla tai suoraan sähköpostilla. Kiitän! :)

Translate