Showing posts with label puutarha. Show all posts
Showing posts with label puutarha. Show all posts

Sunday, July 28, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Kylässä

 Vanhempien takapiha on täynnä lapsuuden muistoja. Aikoinaan kultakalat vietiin kesäisin piha-altaaseen, jossa niillä oli tilaa uiskennella. Vuosien varrella pihalle on ilmestynyt uusia tiloja ja rakennuksia. Hiekkalaatikon ja keinun tilalle on tullut mm. grillimökki, mutta leikkimökki nököttää edelleen paikallaan. Nyt siellä viihtyy kummipoika.

Isä on intohimoinen puutarhaharrastelija ja taitava nikkaroija, joten melkein kaikki takapihalta löytyvä on hänen omaa tuotostaan. Tuorein lisä puutarhaan on grillimökin edustalle rakennettu patio. Grillimökki on itse suunniteltu ja tehty vuonna 2005. Siellä viihdytään kaikkina vuodenaikoina ja ulkomaalaisille vieraille tarjoillaan suomalaisia herkkuja tunnelmallisen tulen loimussa.

Puutarhan perältä löytyy japanilainen puutarha, jonne voi vetäytyä mietiskelemään, tai ihan vain oleskelemaan, rauhoittumaan. Leikkimökin seinustalla on poljettava kenttäahjo, jollaista käytettiin aikoinaan mm. hevosten kengittämisessä ja seinälle on kiinnitetty vanhat vasarat, jotka ovat peräisin isoisän omalta verstaalta. Puutarhavaja on itse suunniteltu ja tehty vuonna 2011. Vuotta myöhemmin sen kylkeen pystytettiin kasvihuone. Nyt siellä kasvaa mm. tomaattia, kurkkua, kurpitsaa, paprikaa ja salaattia. Siellä on viileämpinäkin kesäpäivinä lämmin lueskella tai kahvitella yrttien tuoksussa.

Puutarhassa olo ja mieli rauhoittuu, voi selailla matkailulehtiä ja tuntea loman lähenevän.
Unelma omakotitalosta ja puutarhasta vahvistuu lapsuuden jalanjälkiä seuratessa. Palaan omalle pienelle takapihalleni ja mietin, että ehkä ensi kesänä maisema on eri. Mutta nyt minulle riittävät helppohoitoiset minttuviljelmät ja loputtomat rikkaruohot. Kompostointia ja omenapuiden hoitoa ehtisin opetella sitten, kun se oma iso piha on totta.




 




Pation laatat ovat Kekkilän Kehäkivi. Puutarhakalusteet on hankittu Askosta, malli on Baha. Aurinkovarjo on ruotsalainen Brafab. Kasvihuone on Kivikangas Oy:n Juliana-malliston seinämalli Royal. Japanilaisen puutarhan bambuaita ja muut tarvikkeet on hankittu Hong Kongin tavaratalosta.

Thursday, July 4, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Rikkaruohoista eroon!

*Blogiyhteistyö*

Kesäkuu toi rikkaruohot tullessaan.
Takapihamme on epämääräisten, epätoivottujen kasvien viidakko. Ennen kitkeminen on hoidettu kyykkimällä, ja paikathan siinä kipeytyy. Nyt testaukseen pääsi Fiskarsin rikkaruohonpoistaja.



Rikkaruohonpoistajaa on helppo käyttää.
Sen syvälle ulottuvat ruostumattomat terästerät tarttuvat rikkaruohon juureen monesta suunnasta ja vetävät sen ylös maasta.

 Rikkaruohonpoistaja painetaan maahan niin syvälle kuin terät uppoavat, kallistetaan ja nostetaan. Kiinni jääneet rikkaruohot vapautetaan varren avulla, yhdellä käden liikkeellä. Helppoa, eikä vaadi voimaa!






Plussat:
+ Helppo- ja nopeakäyttöinen
+ Mukava ja kevyt käyttää
+ Ergonominen: selkä ja paikat eivät rasitu kyykkiessä
+ Toimii eritoten nurmikolla
+ Myrkytön tapa poistaa rikkaruohoja

Miinukset:
- Ei kovin monikäyttöinen: lähinnä toimii rikkakasvien kitkemiseen nurmikolta
- Jättää kolon maahan


Kaiken kaikkiaan kätevä laite, jota tulee jatkossa käytettyä nurmikkoalueella.

Tuotteen voit ostaa hintaan 43 € Verkter.fi:stä. Tuote löytyy tästä linkistä.
www.verkter.fi:stä löytyy laaja valikoima muitakin puutarhatyökaluja!

Tuesday, June 25, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Herkkuja viljelylaatikossa

*Blogiyhteistyö*

Muutama viikko sitten posti toi Kekkilältä pienen viljelylaatikon. Se sopii niin yrttien, vihannesten, juuresten, mansikoiden kuin kukkienkin kasvattamiseen. Itse innostuin tänä kesänä hyötypuutarhan perustamisesta ja pieni viljelylaatikko oli juuri sopiva pienelle takapihallemme.

Kotimaisesta lämpökäsitellystä puusta valmistettu Pieni viljelylaatikko ei sisällä kyllästys- tai puunsuoja-aineita, joten se tarjoaa turvallisen kasvuympäristön syötäville kasveille. 
Kootun tuotteen mitat: 80 x 58,5 x 23 cm.

Laatikko on helppo asentaa.
Kekkilän sivulta löytyy asennusvideo, joka auttaa avutontakin.

Yhteen Pieneen viljelylaatikkoon uppoaa kolme säkkiä Kekkilä Kasvimaamultaa. Itse käytin Puutarhamultaa (oli alennuksessa). Mullan alle voi levittää juurimaton rikkaruohojen välttämiseksi, näin minä tein.


Viljelylaatikko step by step:
1. Valitse viljelylaatikolle sopiva paikka ja asenna laatikko ohjeiden mukaan.
2. Levitä nurmikolle halutessasi juurimatto ja aseta laatikko sen päälle.
3. Kun laatikko on tukevasti maassa, kaada multaa noin puoliväliin asti.
4. Lisää lannoite ja levitä tasaisesti.
5. Kaada loput mullat ja tasoita pinta käsin.
6. Kastele multa läpikotaisin.
7. Kaiva kuoppa istutuslapiolla ja istuta taimi. Peitä mullalla sormin painelemalla.

Istutin laatikkoon sekalaista porukkaa: kolme kuukausimansikkaa, oreganoa, rosmariinia ja valkosipulin.


 Muutamaa viikkoa myöhemmin lisäsin laventelin, ruohosipulin, sitruunamelissan ja vielä kyltitkin, etten varmasti unohda mitä on missäkin. Kaikki istuttamani yrtit ovat monivuotisia, paitsi rosmariini.
 Minttua kasvatan erillisessä puulaatikossa, se kun on herkkä leviämään ja valtaamaan koko alueen.
Nähtäväksi jää miten nämä kaikki tulevat toimeen keskenään samassa laatikossa, mutta hyvin ovat lähteneet kasvuun. Toivottavasti tila riittää.
Pionitkin ovat alkaneet kukkia ja notkua laatikon yllä.





Aivan kaikki pionit eivät vielä ole auenneet.




Hyvä tietää:
- Viljelylaatikossa ei ole pohjaa, jottei ylimääräinen vesi jää makaamaan laatikon pohjalle, vaan imeytyy maahan.
- Laatikkoon voi tehdä pohjan, jos sitä käytetään esim. terassilla. Käytä tällöin sen sisäpuolella suojamuovia, ettei kasteluvesi pilaa terassin lattiaa ja muista salaojittaa laatikko Kekkilä Ruukkusoralla.
- Viljelylaatikon voi maalata tai käsitellä puuöljyllä. Sitä ei ole kuitenkaan pakko käsitellä, sillä käsittelemätön puu patinoituu kauniin harmaaksi. 
- Laatikon voi jättää talveksi paikoilleen, mutta pidennät sen käyttöikää tyhjentämällä sen talveksi ja viemällä sen suojaan mullasta puhdistettuna.
 

Omasta hyötypuutarhasta on iloa läpi kesän.  Rosmariinista, ruohosipulista ja oreganosta sai ihanat mausteet lohkoperunoihin. Ja hanavettä voi piristää vaikka limellä ja oman puutarhan mintulla.

Sunday, June 2, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Kukkia, yrttejä ja aurinkoa

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli laiteltua puutarhaa kesäkuntoon.
Aurinko porotti ja hyttyset puri.
Tässä viikonlopun puuhastelua ja mukana myös muurahaisten työskentelyä parin viikon takaa.

Intoa uusilla työkaluilla




Piparminttu
- monivuotinen
- muita minttuja voimakkaampi maku
-  käyttö: salaatit, lampaanliha, riista, liemet, juomat (esim.tee, sopii myös mustaherukan kaveriksi)



Kukkia







Muurahaisia




Rentoutumista



Helppo ja nopea tee-se-itse

Tarvitset:
- spraymaaleja
- säilyketölkkejä
-Maalaa spraypullojen ohjeen mukaan. Käytä esim. kukkaruukkuina.


 

Monday, May 27, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Aidan maalaus

Takapihamme aita alkoi olla siinä kunnossa, että oli aika antaa sille uutta väriä.

Aluksi aita oli puhdistettava. Hommaan kävi karkea harja, tiskiharja ja vesi. Irtoilevat ja hilseilevät maalit poistettiin lastalla. Aidan annettiin kuivua yön yli, mutta hommia päästiin sateen takia jatkamaan vasta parin päivän päästä. 

Maalina käytettiin Tikkurilan aitamaalia.




Aurinko vauhditti maalausurakkaa ja pihamme lintuasukit pitivät seuraa.










Wednesday, May 22, 2013

Miss Mo'n Puutarhanurkka: Sateen jälkeen



Sateen jälkeen on hiljaista. 

Sateen jälkeen ei paista aurinko, ei ainakaan nyt, mutta takapihalla vihertää. 

Rikkaruohoja ja kukkien alkuja tunkeilee maasta. Yhtäkkiä on ruuhkaa. On vanhoja ja uusia tulokkaita, ja niitä ei-kutsuttuja vieraita. 

Sadepisarat keikkuvat lehdillä, koristavat niitä kuin pienet helmet. 

Minä ulkoilutin järkkäriäni takapihalla, sateen jälkeen.




 










Translate