Viesti

Toisinaan ei irtoa juttua blogiin,
kun kaikki kirjoitusenergia menee avoimen yliopiston kirjoittamisen opintoihin,

kun pään täyttävät elokuvakäsikirjoitusharjoituksen kuvitteelliset hahmot ja tapahtumat,

kun elämä on oikeitakin hahmoja täynnä.
Toisinaan sitä hukkuu arjen tasaiseen raksutukseen, toisinaan sitä tarvitsee muistutuksen,
ja silloin katse osuu jääkaapin oveen, viestiin Erykah Badulta.
Sillä toisinaan ei muuta tarvitse, kuin uskoa maailmaan, jossa on taikaa ja mahdollisuuksia
(ja jos niin haluaa nähdä, niin juuri niitähän on jokainen päivä täynnä).

Alkoi uusi vuosi..

...ja olo on haikea, vaikka sittenkin odottava, toiveikas.

Unelma vuodelle 2013 oli uuden kodin löytyminen.

Ei löytynyt.

Kaikkea muuta tapahtui. Toiset unelmat alkoivat saada muotoaan, kovalla työllä. Toisinaan tahti kävi liiankin kovaksi, jouduin pysähtymään, miettimään, mitä teen ja miksi. Tasapainoilua. Jouduin pyytelemään anteeksi. On löydettävä tasapaino ja hyväksyttävä se, että minusta on tullut vahvempi, unelmien puolesta taistelija. Kuitenkin, kaikkein tärkeintä, ovat ihmissuhteet. Matkan varrella toiset niistä ovat vahvistuneet.

Mutta unelmistaan ei saa luopua ja toisinaan tulee olla itsekäs.

Joskus sitä haluaisi vain käpertyä viltin alle, maailmalta piiloon. Mutta maailma on niin mahtava, ettei sitä kannata missata. Olisipa ihmisessä nappula, sen nimi olisi ”asenne” ja sen saisi väännettyä oikeaan asentoon. Ei tarvitsisi piiloutua viltin alle, muuta kuin toisinaan, sillä toisinaan se todellakin tekee hyvää.

Vuoden päästä, tätä taas kirjoittaessani, tulee tässä lukemaan: omakotitalo löytynyt! Ja jos näin ei ole, muutan luolaan.

PS. Kuva on Alpeilta. Yksi niistä reissuista, joka sai ajattelemaan: maailma on mahtava.

Joulun hakemista Tuomaan markkinoilla

Mentiin espanjalaisen ystäväni kanssa Tuomaan markkinoille. 

Piti tehdä jouluostoksia. 

Ei ollut lunta massa, joulu tuntui kaukaiselta. 

Paljoa en löytänyt, mutta jotakin kyllä. Värikkäillä pannunalusilla tuin toimintaa Nepalissa. 

Espanjalainen löysi paljonkin, kaikkea suomalaista, tietenkin. Glögiä, piparia, Lapin hunajaa ja mitähän vielä. 

Välissä otettiin glögit teltassa, alkoi sataa. 

Vettä.

Alkoi hämärtää, liian aikaisin. Kuudelta kaikki meni kiinni, oli aika syödä. 

Kolmen Kruunun lammaspadasta ja pihvistä oltiin unelmoitu koko päivä ja eilinenkin. 

Kävelimme ravintolaan sateessa, se oli täynnä, ei tilaa ennen Tapania. 

Kävelimme takaisin, ajoimme Porvoonkadulle. 

Weeruskasta löytyi meille sopiva loosi, saimme pitsan ja lohikeiton, oli hyvä olla. 

Vielä viereiseen  Porvoonkadun Baariin (Baaribaariin), aika leppoisaan, retroon. 

Punkkua ja puhetta. 

Puhetta siitä, että ihminen voi muuttaa, muttei muuttua. 

Espanjalainen ystäväni, hän on täällä puheliaampi, kovaäänisempi kuin muut. 

Ja silloin kun minä olin Espanjassa, olin minä hiljaisempi kuin muut. 

Opettelemme toisen maan tapoja, mutta eivät ne muuta meitä. Jotain voi silti oppia, toisiltaan.

Suomalaiset varaavat lomamatkan kuukausia etukäteen, odottavat koko pitkän talven kesää. Suomalaiset, he aina vain odottavat. 

Espanjalaiset, he elävät hetkessä, ja jos heillä on kymmenen euroa taskussa, he lähtevät ystävien kanssa lähibaariin syömään tapaksia. Suomalaisella ei ole varaa, sillä suomalainen istuu kotona, säästää tulevaa matkaa varten, ja ulkona on muutenkin kylmä. 

Espanjalaisilla ei ehkä koskaan ole varaa lähteä lomamatkalle, mutta he pitävät mieluummin hauskaa tänään, koska huomisesta ei tiedä, huomenna voi olla vaikka kuollut. 

Suomalainen saa ehkä ulkomaan matkansa, ellei satu kuolemaan ennen sitä. 

Vaikka masennukseen.

Kai minä Espanjassa vähän muutuin. 

Uskaliaammaksi. 

Ja Suomi, se näytti muutaman vuoden poissaolon jälkeen uudelta, ja kaikki vanha ihan kivalta, kivemmalta kuin ennen. 

Espanjalainen ystävänikin ehkä vähän muuttuu, osaa rauhoittua ja opettelee olemaan toisinaan yksin.

Mutta ei hän kokonaan muutu. 

Ja kun hän joskus muuttaa takaisin kotimaahansa, olen varma, että se on hänelle enemmän koti, kuin lähtiessä.

Hyvää huomenta Suomi!

Perjantai, eikä kiire minnekään. 

Voi herätä rauhassa, on aikaa pistää kananmunia ja teevettä kiehumaan.

Kurkkaan ulos. 

Maa on valkoisena ja lunta tupruttaa. Itsenäisyyspäivä.

Käyn sohvalle viltin alle lukemaan. Lainakissa seuraa syliini kehräämään. Kunpa jokainen aamu voisi alkaa näin. Vai osaisiko niitä silloin arvostaa? Tuntuisivatko ne enää miltään, ne aamut?

Aamupalan jälkeen on aikaa selailla blogeja ja katsastaa sähköpostiin tupsahtanut ilmoitus Oikotieltä viikonlopun talonäytöistä. Ei mitään.

Mutta ei se mitään.

On aikaa tehdä asioita, jotka on jäänyt tekemättä. Ottaa esiin matkapäiväkirja ja lukaista läpi viimeisimmät reissut. Niistä on ollut tarkoitus tehdä blogikirjoitukset. Olisiko vihdoinkin aikaa?

Tänään illalla laitan mekon päälle. Ei minua sentään Linnan juhliin ole kutsuttu, mutta pääsenkin paljon parempiin bileisiin: veljeni hääjuhliin.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Miss Mo’n Ajatusnurkka: Pilvet liikkuu, minä en

Kvua

Jalat maassa - pää pilvissä. Pilvet liikkuu, ne sekoittaa pääni ajatuksilla. Kesälomalla tuli käveltyä pilvissä (ei pilvessä), oikeastaan pilvien yläpuolella, ihan oikeasti. Vuorien valloitusta Alpeilla. Vapauden tunne ohutta ilmaa halkoessa, voiton tunne huipun saavuttaessa, jalkojen särky seuraavana päivänä.

Loman jälkeen oli palattava arkeen, mutta pää pysyi pilvissä. Haen muutosta, arkeen. Ajatuksissa on tietenkin pitkäaikaisen unelman toteuttaminen: omakotitalon osto. Mutta päässä liikkuu kaikkia muitakin unelmia, päämääriä, ja vihdoin alkaa tuntua siltä, että aika alkaa olla pian oikea. Esteenä ainoastaan riskinotto.

Riskittömyys merkitsisi liikkumattomuutta, elämän jatkumista tasaista mukavaa vauhtia, kuten nyt. Mutta pilvet sisälläni liikkuvat, ne vaativat minuakin pian liikkumaan, toteuttamaan unelmia. Liikkumaan kohti uusia uria. Ottamaan riskejä.

Menneisyys on tehnyt minusta varovaisen. Tiedän, että rahaa on helppo menettää. Ja silti minä mietin riskejä. Sillä mitä elämä on ilman niitä. Se voisi olla mukavaa ja tasaista, kyllä, mutta minussa on jokin, joka käskee hyppäämään kohti unelmia, kokeiluja ja yrityksiä. Yrittäjyyttä.

Ensin kokeilen riskittömästi, testaan sitä, mihin pystyn, kurkin eteenpäin. Otan vastaan uusia mahdollisuuksia. Kursseja, projekteja, askelia. Vielä siis olen hetken paikallaan, kuulostellen, vaikka sittenkin koko ajan liikkeessä, kohti tulevaisuutta. Sellaista, jossa riski ei ole paha sana vaan unelmien ehto.

Joku joskus sanoi, että kirjoita unelmat ja tulevaisuuden tavoitteet paperille, kuvittele elämän tilanteesi vaikka puolen vuoden päähän. Kirjoita tyypillinen päivä, sellaisena kun sen haluat nähdä. Minä pistin paperille, palataan puolen vuoden päästä!

Otsikko lainattu Yonalta, hyvä kappale, kannattaa kuunnella! Ja leijailla hetki pilvissä, liikkumatta.