Thursday, April 18, 2013

Unelmatalon tarina: Asemanpellon talovanhus

Myytävänä,  v. 1926 talokaunotar, Lohja


 
Lohjalla Ratapihantien päässä seisoo talovanhus.

Tässä talossa lautalattiat narisevat, pönttöuunit luovat tunnelmaa ja valtava 2986 m2 puutarhatontti kutsuu ulos. Pihalla kasvaa syreeneitä, päärynä-, kirsikka- ja omenapuita, musta- ja punaherukka- sekä karviaismarjapensaita.

Taloon muuttivat puolitoista vuotta sitten Pinja ja Pekko sekä heidän 3 ja 7-vuotiaat lapsensa Unni ja Ainu Helsingistä. Taloa ostaessa sen kunnostamisesta oli tarkoitus tulla elämänmittainen projekti, mutta lopulta elämä veti takaisin Helsinkiin. Taloa he ehtivät kuitenkin jonkun verran remontoida ja nyt talo ja sen valtava tontti odottavat uusia ahkeria omistajia.





TALOVANHUKSEN KUNNOSTUSTA

Pariskunnalla ei ollut tarkoitusta ostaa taloa Lohjalta, sillä elämä, niin työ kuin sukulaisetkin olivat Helsingissä. Mutta kun he törmäsivät talon myynti-ilmoitukseen, kaupat tehtiin heti. He ihastuivat isoon tonttiin, joka oli lohkottavissa, jos rahan tarve tulisi. He ihastuivat myös siihen, ettei taloa oltu pilattu remonteilla.

Aikataulua tai budjettia ei siis remontille asetettu. Paljon oli kuitenkin tehtävä nopeasti, jotta talon sai asuttavaan kuntoon, jo lasten takia. Lähes kaiken pariskunta teki itse. Pekko on puuseppä ja muotoilun ammattilainen ja Pinja käsityöläinen visuaalisella alalla.



Talo oli karmeassa kunnossa. Lattiasta löytyi viittä eri punaisen sävyä, seinät oli vuorattu 90-luvun tapeteilla ja maalisävyillä. Aluksi pariskunta maalasikin kaiken valkoiseksi. Ainoastaan makuuhuoneen seiniin he valitsivat rakkaan puunsa sävyyn sävytetyn maalin. Rauhoittava väri sopii makuuhuoneeseen ja puu, jonka mies nuorena poikana löysi Limoviikunan roskakatoksesta, on kulkenut ja kasvanut pariskunnan matkassa jo kymmenen vuotta.


Kuten vanhojen talojen kanssa voi arvata, ei yllätyksiltä vältytty. Talosta paljastui vanha kosteusvaurio, joka korjattiin purkamalla koko alue, avaamalla ja kuivattamalla rakenteet ja rakentamalla uudelleen. Pariskunta teki pitkälti kaiken itse, mutta esimerkiksi hormien täydellinen kunnostus ja muutaman hirren vaihto teetettiin ammattilaisilla.

Talon henkeä on kunnioitettu materiaaleja valitessa. Remontoidessa käytettiin hengittäviä materiaaleja, ekovillaa ja puuta. Muovia vältettiin. Lattialistatkaan eivät ole kaupan hyllyltä vaan Pekko teki täyspuiset listat itse. He remontoivat kestävästi ja ekologisesti. Nyt talossa on hyvä hengittää!




KUKKATAPETTIA JA PALOAUTON PUNAISTA MAALIA

Talo sisustettiin pääosin jo olemassa olevilla esineillä, jotka ovat kulkeneet pariskunnan mukana vuosia. Tyyliään he kuvailevat hassuttelevaksi. Heidän mielestään sisustus ei ole vakava asia eikä koti ole näyttelytila. Omaa näkemystään he siirtävät lapsiinsa, opettavat heitä näkemään kauneutta ympärillään ja suhtautumaan rennosti elämään ja asumiseen. Johdoista voi vääntää vaikka tekstin ja portaiden alle saa rakentaa majan. Poistetusta kynnyksestä tulee oiva keinu. Valkoisen sohvankin he ostivat välittämättä siitä sopisiko se lapsiperheeseen. Onhan pesupalvelu olemassa.

Idea: piilomaja portaiden alla
Idea: johdosta väänneetty teksti: read more


Pariskunta arvostaa selkeää ja hyvää muotoilua, taitavaa puusepäntyötä sekä laadukkaita materiaaleja. Kodin ei tule näyttää sisustusliikkeeltä ja itse tekemällä saa omaan tilaan sopivaa. Tavaraa ei ole liikaa eikä lapsilla ole juurikaan muovisia leluja. Ylimääräistä kertyy kuitenkin väkisin aina, ja nyt jälleen muuton edessä osa esineistä on jaettu tuttaville.

Pinja kertoo rakastavansa funkkista ja minimalistista, suomalaista ja pohjoismaista tyyliä, mutta kyseiseen talovanhukseen sellainen ei sopisi. Talon sisustuksessa ei ole tavoiteltu mitään tiettyä tyyliä, vaan taloa on laitettu sen omien ehtojen mukaan. Taloa kunnioittaen saa kaunista, oli tyyli mikä tahansa. Pekon työpaikan kellarista löytyi keittiöön tapetti, joka sattui olemaan samalta aikakaudelta kuin vuonna 1926 rakennettu talo. Pariskunta totesi tapetin sulautuvan varsin hienosti taloon, tosin mies on kiusoitellut vaimoaan siitä, että vain tämä ja Martha Stewart laittaisivat niin kukallisen tapetin keittiöönsä.



Sisustaessaan pariskunta on myös impulsiivinen. Pönttöuunia varten he lähtivät ostamaan valkoista maalia, mutta rautakaupasta tultiinkin ulos paloauton punaisen maalipurkin kanssa. Maalausyön jälkeisenä päivänä väri järkytti, mutta jälkeenpäin siitä on saatu monet naurut. He meinasivat, että paloauton punaiseen pönttöuuniin olisi voinut laittaa englantilaisen postilaatikon postiluukun koristeeksi. Loppujen lopuksi he ovat todenneet, että väri on sittenkin ihan heidän näköisensä. Itse ihastuin talon kuvia katsellessa juurikin tähän punaiseen pönttöuuniin ja taisinpa hehkuttaa sitä jo aikaisemmassa postauksessani, kun kyseinen talo oli vielä hiljaisessa myynnissä.

Idea: värikäs pönttöuuni ja poistetusta kynnyksestä kyhätty keinu

Talon ulkopuoli, terassit, ulkorakennukset ja piha jäivät heiltä remontoimatta, nämä pariskunta jättää seuraaville. Kaikkea ei reilu vuoden aikana voi ehtiä tehdä, vielä kun on työpaikat Helsingissä ja pienet lapset. Pariskunta on nyt muuttamassa takaisin Helsinkiin, siellä se elämä sittenkin on. Pitkä, neljän tunnin päivittäinen työmatka myös rasittaa Pinjaa.

He jättävät rakkaan talovanhuksen haikein mielin seuraaville omistajille. Elämä kuitenkin jatkuu toisaalla ja seuraavaa asuntoa varten onkin jo aivan uudenlaisia ideoita muhimassa.





Arvostan ihmisiä, jotka ottavat vanhan talon remontoimisen tehtäväkseen, joskus jopa elämäntyökseen. Tätä taloa on remontoitu sydämellä ja vanhaa kunnioittaen. Toivon, että uudet asukkaat jatkavat samaa tietä.

Toisinaan (kuten nyt tätä taloa ihastellessani) haaveilen olevani maalitahraisissa haalareissa hilluva oman taloni intohimorakentaja, mutta todellisuus on, että eihän minulla pysy edes vasara kädessä. Niinpä minä realistisessa haavekuvassani istun (remontoidun) talo(vanhuksen) terassilla teetä siemaillen sormet mullasta likaisina. 

Lämpimät kiitokset talon omistajalle, joka jaksoi bussimatkalla Helsingistä Lohjalle naputella vastauksia kysymyksiimme.

HUOM! Talon esittely sunnuntaina 21.4 klo 12-12.45!

Kuvat: Oikotie


Näitä juttuja toivomme tekevämme jatkossa enemmän. Jos siis olet myymässä asuntoasi/taloasi tai haluaisit tarinoida omasta kodistasi meille, lähetä sähköpostia: mymoon.blogspot@gmail.com

- Miss Mo -

1 comment:

  1. Tää juttu on varmaa vanha ja talo on varmaan menny jo? Löytyi googlettamalla tällainen vain niin pakko kysyä :D

    ReplyDelete

Translate